Ekologisesti kestävä Suomi

Sivistynyt valtio pitää huolta myös ympäristöstä ja luonnon monimuotoisuudesta. Ilmaston lämpeneminen on pysäytettävä, jotta myös lapsillemme ja lapsenlapsillemme on elinkelpoiset olosuhteet maapallolla. Tekoja luonnon, puhtaan veden ja ympäristön suojelemiseksi pitää tehdä yhteiskunnan eri osilla, niin valtiollisella kuin kunnallisella tasolla. Myös me kaikki yksilöt voimme omilla valinnoillamme osallistua ympäristötalkoisiin ja siihen yhteiskunnan pitäisikin kannustaa. Lisäksi meidän on turvattava terveellisen ja kestävästi tuotetun suomalaisen ruuan saaminen myös tulevaisuudessa.

Usein asetetaan vastakkain talouskasvu ja ympäristön etu, vaikka ne todellisuudessa eivät ole vastakkaisia asioita. Taloutta on mahdollista kasvattaa samalla kun päästöt laskevat ja luonnon monimuotoisuudesta pidetään huolta. Kiertotalous, puhtaan energian innovaatiot ja suomalainen korkea teknologia ovat esimerkkejä tähän vastataksemme. Vihreä siirtymä myös edistää suomalaisten yritysten asemaa maailmalla, koska suomalainen teollisuus on maailman puhtainta. Suomesta pitää tehdä puhtaan energian suurvalta ja tässä tarvitsemme myös ydinvoimaa. Viime aikoina on keskusteltu paljon pienydinvoimaloista ja erityisesti niitä kannattaa edistää.

Pirkanmaalla on jo tehty määrätietoista työtä luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseksi ja olemme esimerkiksi ensimmäinen maakunta, jolla on oma ohjelma luonnon monimuotoisuuden tukemiseksi. Se esittää maakunnalle yhteisiä tavoitteita, kuinka voimme luonnon monimuotoisuutta Pirkanmaalla edistää aina vuoteen 2030 saakka. Myös muissa maakunnissa pitäisi tehdä vastaavat suunnitelmat luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Tärkeää on myös esimerkiksi tietoisuuden lisääminen ja luontosuhteen vahvistamista, koska arvostus luontoa kohtaan lisääntyy, kun se koetaan itselle tärkeäksi. Kodeilla on suuri rooli tässä, mutta voimme varmistaa, että lapset pääsevät varhaiskasvatuksessa ja kouluissa leikkimään ja toimimaan metsissä ja vahvistamaan näin omaa luontosuhdetta. Uskon sen olevan pitkässä juoksussa todella tärkeää. Useissa kunnissa on esimerkiksi metsäeskaritoimintaa, jossa esiopetuksen oppimisympäristönä on metsä. Sitä kannattaisi laajentaa myös muihinkin kuntiin.

Lue lisää: Lisää metsäeskaritoimintaa Pirkanmaalle