Inkluusio puhututtaa jälleen. Sitä on kritisoitu, osin aivan aiheesta. Keskustelua seuratessa tuntuu, että inkluusion perimmäinen periaate on kuitenkin kokonaan unohdettu. Inkluusiossa on nimittäin kyse vammaisten ja eri tavoin toimintarajoitteisten lasten ihmisoikeudesta, oikeudesta olla kaikille yhteisen koulun jäseniä.
Pieleen Suomessa mentiin siinä, kun inkluusioon suhtauduttiin säästötoimenpiteenä. Kunnissa siirrettiin erityistä tukea tarvitsevat lapset erityiskouluista ja -luokilta yleisopetuksen ryhmiin ilman että tuki seurasi lapsen mukana. Tämä on itse asiassa inkluusion vastaista. Perusajatus nimittäin on, että lapsella ja nuorella on oikeus saada oppimiseensa tarvitsemansa tuki omassa lähikoulussa – ei suinkaan jäädä ilman tukea isoihin yleisopetuksen ryhmiin.
Inkluusio pohjautuu erilaisiin kansainvälisiin sopimuksiin, kuten lapsen oikeuksien sopimukseen, joihin myös Suomi on sitoutunut. Eristäminen kouluyhteisöstä esimerkiksi erillisiin erityiskouluihin ei ole todellinen ratkaisu inkluusion haasteisiin, vaan lapsen ja nuoren tarvitsema tuki täytyy saada omassa lähikoulussa.
Mitä sitten pitäisi tehdä, jotta Suomi oikeasti nostetaan jälleen kasvatuksen ja koulutuksen kärkimaaksi?
- Erityisopettajaresurssin lisääminen, jotta heitä oikeasti on riittävästi tukemaan erityistä tukea tarvitsevien lasten opetusta.
- Riittävästi pienryhmiä, jotta opetusta saa, silloin kun tarve on, myös muualla kuin yleisopetuksen ryhmissä.
- Yhteisopettajuuden lisääminen. Kun opetusryhmää opettaa kaksi opettajaa yhdessä (esimerkiksi kaksi luokanopettajaa tai luokanopettaja ja erityisopettaja työparina), luokkaa on mahdollista joustavasti jakaa erilaisiin oppimisryhmiin. Opetuksen eriyttämisen ja tuen tarjoamisen mahdollisuudet paranevat. Toinen aikuinen pystyy myös tarvittaessa irrottautumaan yhden oppilaan kanssa, selvittämään ristiriitoja tai etsimään hukkuneita tavaroita ilman, että muun ryhmän toiminta häiriintyy.
- Ryhmäkokojen säilyttäminen maltillisina.
- Luokanopettajakoulutuksen kehittäminen, jotta sieltä saa oikeasti valmiuksia toimia erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa.
- Opiskeluhuolto ja perheneuvolat kuntoon, ettei apua, hoitoa tai tutkimuksia tarvitsevan lapsen tarvitse perheineen odottaa puolta vuotta jonoissa.
- Maksuton varhaiskasvatus ja 2-vuotinen esiopetus, jotta kaikki lapset pääsevät varhaiskasvatuksen ja varhaisen tuen piiriin. Laadukas varhaiskasvatus tasoittaa tutkitusti erilaisista taustoista tulevien lasten eroja ja suurena ongelmana on se, että juuri ne, jotka eniten varhaiskasvatuksesta hyötyisivät, heikoiten sinne osallistuvat.
Työtä siis riittää ja kuten tiedämme, monet kunnat painivat jo nyt vaikeiden taloudellisten haasteiden äärellä. Pelkään kuitenkin, että kasvatus- ja opetuspalvelut ovat jatkossakin kuntien ainoita paikkoja säästää. Siksi tarvitaan myös valtiotasoisia toimia. Siksi esimerkiksi oppivelvollisuuden laajentamiseen käytetyt rahat olisi kannattanut laittaa oppimisen tuen, varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen vahvistamiseen. Seuraavalla vaalikaudella on hallituksen laitettava peruskoulu kuntoon, jotta jokaisella nuorella on sieltä päästyään riittävät perustiedot ja -taidot jatko-opintoihin. Meillä ei ole varaa siihen, että lapset ja nuoret putoavat kyydistä jo peruskoulun aikana. Se jos mikä tulee kalliiksi, niin taloudellisesti kuin inhimillisesti.