Kesäkuulumisia

Politiikan tiivis kevätkausi on takana päin ja nyt on reilun kuukauden loma myös kokouksista. Pieni hengähdystauko tulee tarpeeseen, koska kevät on sisältänyt monia isoja ja hankaliakin asioita. Kangasalan haastavan taloustilanteen vuoksi taloutta on tasapainotettu jo viime kesästä saakka. Teimme jo syksyllä korkean korotuksen kunnallisveroprosenttiimme ja nyt keväällä on edennyt Vesi liikelaitoksen yhtiöittäminen, palveluverkon uusiminen, investoinneista karsiminen sekä käyttömenoista eli palveluista säästäminen. Päätökset eivät ole olleet helppoja eikä niitä kukaan mielellään tee, mutta pitkän aikavälin laadukkaasta palvelutarjonnasta huolehtiminen edellyttää, että kaupungin talous on tasapainossa. Lähitulevaisuus ei myöskään näytä mitenkään erityisen valoisalta, vaikka jotkut ovat niin väittäneetkin. Kunnille on tulossa paljon uusia velvoitteita ja kustannuksia mm. TE-uudistukseen sekä oppimisen tukeen (tämä sinänsä on hyvä asia) liittyen. Työtä siis riittää syksylläkin Kangasalan haastavan taloustilanteen äärellä.

Reilu viikko sitten osallistuin ensimmäisen kerran Kokoomuksen puoluekokoukseen, joka tänä vuonna pidettiin Tampereella. Kolmipäiväinen kokemus oli hieno ja se sisälti tärkeitä henkilövalintoja, mielenkiintoista aloitekäsittelyä ja kohtaamisia niin kokouspaikalla kuin iltajuhlassa. Kokoomuksen näkemykseen turkistarhauksesta olen kuitenkin edelleen pettynyt. 80% suomalaisista vastustaa nykymuotoista turkistarhausta. Veronmaksajien kukkarosta ei alaa pitäisi tukea. Niille kymmenille miljoonille euroilla olisi käyttöä muualla.