Olen ehdolla kuntavaaleissa Kangasalla kolmannelle kaudelle. Tähän mennessä kokemusta on kertynyt sivistyslautakunnasta, joukkoliikennelautakunnasta, valtuustoryhmän puheenjohtajan tehtävästä sekä kaupunginhallituksesta, jonka puheenjohtajana olen toiminut kesästä 2023 lähtien.
Nämä tehtävät ovat antaneet laajan näkemyksen kaupungin toiminnasta ja tulevaisuuden mahdollisuuksista. Tiedän, mitä vaikuttaminen ja päätöksenteko vaatii ja miten rakentavaa yhteistyötä tehdään yli puoluerajojen.
Haluan, että Kangasala on elinvoimainen ja vahvan talouden kaupunki, joka varmistaa laadukkaan kasvatuksen, koulutuksen ja monipuoliset liikuntamahdollisuudet sekä pitää huolta ympäristöstä. Olen motivoitunut ja sitoutunut jatkamaan työtä Kangasalan kehittämiseksi.
Olen ehdolla myös aluevaaleissa Pirkanmaan aluevaltuustoon. Hyvinvointialueella olen toiminut varavaltuutettuna ja vuosina 2022-2023 konserni- ja toimitilajaostossa.
Olen valmis tekemään työtä sen eteen, että Pirkanmaan palvelut ovat laadukkaita, saavutettavia ja hoitoa saa silloin, kun sitä tarvitsee. Erityisesti Pirkanmaalla pitää panostaa ennaltaehkäiseviin palveluihin, kuten matalan kynnyksen mielenterveyspalveluihin sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseen.
Jos haluat mukaan tekemään kampanjaa kanssani, laita viesti. Monenlainen apu tulee tarpeeseen.
